Ei hyvää päivää mitä tuolla eduskunnassa ja tässä rakkaassa kotimaassa tapahtuu. Eilinen päivä ja eduskunnan täysistunto jäänee historiakirjoihin jälleen yhtenä surullisenkuuluisana esimerkkinä siitä, miten loppuun asti ajattelematon esitystapa ampuu omaan jalkaan. Siis omaan jalkaan ja yhteiseenkin jalkaan samalla invalidisoiden ja harhauttaen tärkeän asian pohdinnan täydellisesti väärille raiteille. Hämmentävää ”katseltavaa” ja kuunneltavaa jopa täältä pyörätuolista näkövammautuneena.

Korostan ja alleviivaan, että tämän kannanoton tarkoitus ei ole arvostella tai syyttää ketään – ainoastaan herätellä kaikkia osapuolia muodostamaan aidosti realistista kokonaiskuvaa tilanteesta sekä etsimään älyllisesti, taloudellisesti, tilastollisesti ja ennen kaikkea lääketieteellisesti ja inhimillisesti kestäviä ratkaisuja yhteiskuntaa riepottelevaan ongelmaan.

Ensinnäkin haluaisin uskoa ja ymmärtää, että kansanedustaja Ano Turtiaisen puheenvuoron tarkoitus oli aidosti ja pyyteettömästi nostaa keskusteluun nyt jylläävän Covid-19 epidemian mittakaava suhteessa jokavuotisiin influenssaepidemioihin. Vallitsevassa tilanteessa erilaiset näkökulmat ovat oikeutettuja, jopa toivottuja  tarkoituksenmukaisten ratkaisujen löytämiseksi.

No, onnistuiko hän siinä – ei todellakaan, valitettavasti. Hänen sanavalintansa ampuivat täydellisesti omaan jalkaan ja samalla tyrehdyttivät totaalisesti aiheeseen liittyvän, rakentavan keskustelun. Muilla kansanedustajilla oli täysi oikeutus omiin pöyristyneisiin kannanottoihinsa-ihmiselämän arvoa ei voi eikä saa missään tilanteessa arvottaa sen pituuden tai lyhyyden, saati terveydellisen tilan perusteella. Eihän keskustelussa tästä pitänyt olla kysymys.

Ymmärrän Turtiaisen huolen yrittäjistä, jotka ovat todellisessa vaarassa menettää koko elämäntyönsä-lisämausteena loppuiän velkavankeus. Ymmärrän, että hän on huolissaan lasten, nuorten ja koko väestön mentaalisesta jaksamisesta-liian moni on jo nyt murtumispisteessä sosiaalisen eristyneisyyden vuoksi. Ymmärrän, että hän on huolissaan yksilön vapauden ja kansalaisoikeuksien rajoittamisesta, yhteiskunnan lainsäätäjien tunkeutumisesta ihmisten intimiteettisuojan sisälle-haluan ymmärtää tämän kaiken ja myös uskoa, että hän on tosissaan ja vilpitön. Ja myös sen, että hän ei loppujen lopuksi koe olevansa yksin tämän huolen kanssa vaan jakamassa sitä.

Mutta…

Mihin tuo puheenvuoro sanavalintoineen johdatti keskustelun, siis kansanedustajan kannanotto, jonka tarkoituksena haluaisin ymmärtää olleen sulkutilan ja rajoitusten perusteellinen arviointi ja tarpeellisuuden pohdinta päätöksenteon tueksi. Ei sinne päinkään. Keskustelussa tuskin sivuttiin varsinaisia huolenaiheita, saati pohdittiin ratkaisukeskeisesti ongelmaa. Nyt jauhettiin ihmisarvosta. Luovuttamattomasta ihmisarvosta, josta ei kenelläkään sivistyneellä ihmisellä pitäisi olla eriävää mielipidettä. Enkä jaksa uskoa, että kaikki muut kansanedustajat olisivat täysin eri mieltä Turtiaisen huolenaiheista.

Miksi niistä ei sitten keskusteltu?

Varsinaisen asian käsittelyn varastivat yksinkertaisesti hänen sanavalinnat-siksi niiden kanssa tulisi olla äärimmäisen tarkka ja huolellinen. Mikäli hänen esitystavalla oli tavoitteena saada näkemykselleen tukea-puheenvuoro oli viime kädessä floppi. Floppi siinä mielessä, että tukea ei tullut.

Puu tunnetaan hedelmistään-missä siis olisi tämän täysistunnon hedelmät ja sato.

Kenties eri puolilla yhteiskuntaa ilmenevät painit virkavallan ja kansalaisten välillä. Kenties sakkolappujen kirjoitustalkoot yrittäjäparkojen ovensuissa. Auttaisiko vanhuksia, auttaisiko yrittäjiä, auttaisiko kansalaisia.

Ei.

Muutettaisiinko tällä yhteiskuntaa paremmaksi paikaksi.

No ei varmasti.

Toisaalta, malttoivatko muut kansanedustajat kuunnella Turtiaisen puheenvuoroa kokonaisuutena, yrittivätkö he ymmärtää hänen kannanottonsa sisältöä näiden kiistattomien sammakoiden läpi. Olin kuulevinani siellä asiaakin kriittisen tarkastelun pohjaksi, mikäli sitä aidosti halutaan sieltä löytää.  Siis työkaluksi toimenpiteiden tarkoituksenmukaisen mittakaavan löytämiseksi.

Mielestäni tämä tarkalla, neutraalilla korvalla kuunteleminen loisti poissaolollaan. Ainakin osittain.

Ehdotankin, että jokainen meistä, erityisesti yhteisiä asioita ajava poliitikko, miettisi uudelleen omia sanavalintojaan sekä suhtautumistaan muiden esittämiin mielipiteisiin. Saattaisiko omassa pesässä sittenkin löytyä kohennettavaa-kuuntelijana ja kuunneltavana.

Esitänkin toiveeni, että ihmisten välisessä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa valtaisi alaa sivistynyt ja diplomaattinen kritiikki. Ainoastaan siten on mahdollista saada toinen osapuoli kuuntelemaan provosoitumatta. Ainoastaan oikein valituilla sanoilla on kyky riisua eri mieltä olevat osapuolet aseista rakentamaan yhteisiä ja toimivia ratkaisuja.

Jouni Paavilainen

                    

Teologi, Väitöskirjatutkija

Yrittäjä, eläkkeellä

  Takaisin